sy Penelope
Etusivulle

Ohjeita ja vinkkejä

Ankkuroinnin ongelmatilanteita

Välimeren satamissa ankkurisotkuilta tai pikkuongelmilta ei aina voi välttyä. Jos itse toimii huolellisesti ja taitavasti, viereen tulevat veneilijät aina välillä järjestävät jonkinlaisen sotkun. Ja turhaa on uskoa, ettei itsellekin jokin moka voisi sattua, joskus.

Tavallista on, että joku myöhemmin saapuva vetää ankkurinsa useammankin veneen kettinkien yli naapuriveneiden kipparien ohjehuudoista huolimatta. Eikä tietysti ole se aamulla ensimmäisenä lähtevä.


Ongelmalähteitä ovat mm. satamien pohjassa oleva romu, pohjassa olevat paikallisten kiinteät ankkuriköydet ja -painot, joissain satamissa paksut kettingit jne. Noita kettinkejä (paksua ison laivan ankkurikettinkiä) on monessa satamassa rannan suuntaisena 25-30 m etäisyydellä laiturista. Niissä on yleensä kiinni "mooring"-köysiä, silloin omaa ankkuria ei käytetä vaan laituriin tullessa otetaan köysi ja kiristetään keula sen avulla. Tosin monin paikoin köydet puuttuvat, silloin tuo kettinki muodostaa ansan oman ankkurin käyttäjälle. Jos ankkuri takertuu kettinkiin vilkkaassa satamassa, kuten Rodos, parasta on heti kutsua sukeltaja, omat irrotusyritykset voivat muodostua vaarallisiksi.

Hyvä varotoimi on laskea oma ankkuri riittävän kauas, 30-40 m kettinkiä ulos riittää. Jos satamissa ankkuri ei heti tartu, sitä ei pidä vetää vinssillä pitkin pohjaa ainakaan montaa metriä. Jos näin käy, ulos laiturista, ankkuri ylös ja lasku uudelleen hieman toiseen paikkaan (kauemmas?).

Pohjaan takertunutta ankkuria voi yrittää irrottaa monellakin tavalla:

  • Kelataan kettinki 2 x syvyyden mittaiseksi ja ajetaan puoliympyrä kettinki kireällä ankkurisuunnasta ensin esim. myötäpäivään. Jos ankkuri ei irtoa, sama alkutilanteesta vastapäivään. Huom:
    -> Ensin kuorma pois vinssiltä kettinkilukolla tms.
    -> Auttaa, jos joku voi snorkkelin kanssa tähystää ankkurin lähellä ja antaa ajo-ohjeita.
  • Ankkurin perään voi sukeltamalla käydä kiinnittämässä nostoköyden.
  • Pinnalta snorkkelin kanssa voi ankkurin perään saada uitettua koukun + nostoköyden.
  • Nostoköyden voi uittaa ankkuriin omaa kettinkiä pitkin. Iso sakkeli tai esim. 0,5 m kettingin pätkä (Penelopen jollan ankkurista) oman kettingin ympärille, siihen nostoköysi, ankkurikettinki tiukalle (irti pohjasta) ja jollan tai toisen veneen avulla nostoköysi uitetaan ankkurin yli. Veto toisesta veneestä tai omasta ajamalla kettinki löysänä ankkurin perän puolelle.
  • Omalla veneellä tai jollalla voi kiertää ankkurin ja samalla saada kettinki kiertymään ankkurin kaulan ympäri (tähystäjä vedessä), sitten veto ankkurin perän suuntaan.
  • Tilataan sukeltaja paikalle, yleensä rannan ravintolassa tiedetään sukeltaja, jos ei niin Port Police tietää. Kulut ehkä 100 euroa.

Ankkurit ristissä naapurin kanssa

Joskus oman ankkurin mukana nousee naapurin ankkurikettinki tai -köysi. Tai sitten oma ankkuri ei vaan nouse, kun kettingin päällä lepää jonkun toisen vielä raskaampi kettinki ja ankkuri. Silloin on helpointa peruuttaa takaisin laituriin ja pyytää naapuria (myöhemmin tullut) lähtemään ensin.

Tavallisesti tuo kettinki nousee pintaan ja kuvan koukun avulla naapurin kettinki voidaan pitää hetken ajan ylhäällä (koukun paksumpi köysi esim. keulaknaapiin kiinni) ja oma ankkuri vapauttaa. Sitten naapurin köysi/kettinki vapaaksi koukun ohuesta vapautusköydestä nykäisemällä. Koukun roolin voi tietysti korvata köydenpätkälläkin, koukku on kätevämpi.
Oman kettingin noston aikana merestä voi nousta naapurin ankkuri. Veneen keula pitäisi pitää naapurien ankkurilinjojen välissä, ankkuri koukulla tai apuköydellä kiinni, oma kettinki vapaaksi ja lopuksi naapurin ankkuri mereen. Hommaa helpottaa, jos naapuri samalla antaa löysiä kettinkiinsä, silloin ankkurin voi ehkä vapauttaa käsin nostamalla. Voi olla tarpeen kiertää omaa venettä esim 90 astetta (ajamalla varovasti eteenpäin ruori ääriasennossa ja tarvittaessa keulapotkurilla auttaen), jotta ankkurin pääsee pudottamaan.

"Trip line"

Ankkuripaikoilla ongelmia voi tulla esim. pohjassa olevasta louhikosta, johon ankkuri jumiutuu. Jos pohjan laadusta ei ole tietoa tai se vaikuttaa hieman epäilyttävältä, ankkurin perään kannattaa kiinnittää "trip line", veden syvyyttä 1-2 m pitempi köysi ja sen päässä poiju tai vaikkapa pieni lepuuttaja.

Jos ankkuri sitten jumiutuu pohjaan, poijun varassa olevasta köydestä voi ankkurin nostaa (peruuttaa) jumin muodostaneesta kallion kolosta tms. Suositun ankkuripaikan keskellä oleva louhikko (syväys 5-6 m), vaikea huomata suoraan ylhäältä (Kreikka, Lipso).


Takaisin ankkurointisivulle

Etusivulle

www.penelope.fi

Yhteystiedot