sy Penelope
Etusivulle

Ohjeita ja vinkkejä

Laiturista sivutuulella

Tavallisesti laiturista lähtö on hyvin yksinkertaista ja harvalla on tarve kovalla sivutuulella lähteäkään laiturista, yleensä silloin pysytään satamassa. Joskus lähtö voi tulla eteen, siihenkin on hyvä varautua.

Suurin vaara sivutuulella laiturista lähdössä on ajautuminen naapuriveneen ankkurikettinkiin tuulen painamana. Silloin tilanne voi muodostua hyvinkin haastavaksi, hyvä jos kylkien ja pohjan naarmuilla selviää.

Juuri ennen laiturista lähtöä pitäisi keulaa jotenkin saada nostettua tuulta kohti, jotta käännettäessä köli tai peräsin ei osu suojanpuolen veneen kettinkeihin. Keulapotkurista on apua, mutta yksin se ei aina auta vaikka sellainen olisikin. Nykäisy pakilla auttaa jonkin verran. Tai moottorilla ajo ennen peräköyden irrottamista.

Tavallisesti laiturista lähdetään ankkurin sisäänkelauksen tahdissä. Nyt näin ei voi toimia, pitää ajaa mahdollisimman nopeasti naapuriveneiden ankkurikettinkien ulkopuolelle ja antaa osan kettinkiä jäädä veneen alle, kyllä se perässä tulee eikä naarmuta veneen kylkeä.

Tässä vielä toimintamalli:

  • Suojan puoleinen peräköysi voidaan irrottaa heti.
  • Tuulen puolen peräköyden solmu auki ja köysi jätetään knaapin taakse vain 1 kierroksella..
  • Varmistetaan, että peräköysi varmasti luistaa, kun se irrotetaan.
  • Keula nostetaan tuuleen
    • Terävä, lyhyt nykäisy pakilla, jotta keula kiristyy ja nousee hieman tuuleen.
    • tai moottorilla eteenpäin, vielä kiinni olevan peräköyden vuoksi keula nousee tuuleen
    • Tarvittaessa keulapotkuri peliin.
  • Lähdetään! Kaasua, keula nousee vielä tuuleen, peräköysi irti. Ankkuria kelataan sisään.
  • Vauhdilla ulos naapurien kettinkien ulottumattomiin.
  • Keula kääntyy tuuleen, pidetään se naapurien ankkurilinjojen välissä, tarvittaessa hiukan moottorilla auttaen.
  • Kun ankkuri on saatu kelattua, matkaan.

Takaisin ankkurointisivulle

etusivulle

www.penelope.fi

Yhteystiedot